Vaalityö on nyt tehty. Koko alkuvuosi on ollut kiertämistä ympäri Savo-Karjalan vaalipiiriä. Lukemattomia tilaisuuksia ja tuhansittain kohtaamisia toreilla ja turuilla. Kd-teltoilla on riittänyt kävijöitä jonoksi…
Helmikuun alussa suuntasin yli tuhannen muun ulkomaalaisen kutsuvieraan tavoin kohti Washingtonia osallistuakseni USA:n kongressin kansalliselle rukousaamiaiselle. Monipäiväinen kokoontuminen on lajissaan ainutlaatuinen perinne. Kolmekymmentä luvun laman…
Arvonlisäveron ns. vähäisen toiminnan alaraja putkahti vaalikeskusteluun, kun SDP julkisti vaalitäkynsä. On hyvä, että valtiovarainministeriössä on kelkka nyt kääntynyt, sillä vielä kesällä 2013, jolloin asiasta…
Vainojen uhrien muistopäivän tunnelmissa ei voi kuin ihmetellä kuinka juutalaisvastaisuus eli antisemitismi nostaa päätään monella eri suunnalla , jopa meillä Suomessa. Omaisuuden töhriminen ja uhkailu…
Koko maailmaa järkyttäneiden Ranskassa tapahtuneiden terroritekojen jälkeen Suomessakin käynnistyi keskustelu sanan- ja uskonnonvapauden törmäyskurssista. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaati jo twiitissään, että ”rikoslaissa oleva jumalanpilkka-pykälä…
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemässä lukiovertailussa kerrottiin arvonlisältään parhaimpien lukioiden olevan pienehköillä paikkakunnilla sijaitsevia pieniä tai keskisuuria opinahjoja kuten esimerkiksi oman maakuntamme Leppävirta. Tuskin on…
Viiden vuoden ajan olen ajanut meidän suomalaisten etua Euroopassa. Olen luonut verkostoja ja oppinut tuntemaan erilaiset vaikuttamistavat. Olen kokenut hyväksi työn parlamentin suurimman ja vaikutusvaltaisimman…
Itämerellä on EU:n kanssa samanlainen ongelma; USA:n ex-ulkoministeri Kissingeriä mukaillen: kenelle pitäisi soittaa, jos haluaa tietää kuulumiset? Nimittäin toimijoita ja näkökulmia ei Itämeren ympäriltä puutu.…
Parlamentin talous- ja raha-asioiden sekä työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnat ovat parin kuukauden ajan valmistelleet tutkimusraporttia ns. troikan roolista ja toimista euroalueen ongelmamaiden osalta. Kuultavana ovat…
Oscareita kahminutta avaruuselokuvaa ”Gravity” on kehuttu realistisesta painottomuuden kuvauksesta ja monista tieteellisesti tarkoista yksityiskohdista. Kritiikkiä on tullut lähinnä odottamattomien tapahtumien suuresta määrästä, joihin – juonipaljastuksia…