Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on…
Kekkonen oli aikoinaan sitä mieltä, että jos on pakko valita, kumpi – sisä- vai ulkopolitiikka – on rempallaan niin ”olkoon se sitten sisäpolitiikka”. Suomen suhteet…
Eilen oli suuria vaikeuksia päästä kotiin, kun raju ukkonen ja rankkasade oli saanut Kraainemin kylän tekolammen tulvimaan yli äyräiden. Paikallinen palokunta, poliisi ja tiesulut saivat…
Olen tyytyväinen yrittäjäkuljettajien asian positiiviseen etenemiseen työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnassa Emplossa. Asia on suomalaisen kuljetusyrittäjyyden ja yleisemminkin yrittäjyyden kannalta ensiarvoisen merkittävä. Itse olen koko ajan…
Kesän eurovaalien jälkeen keittiö pöydän ääreen kokoontunut perheparlamenttimme päätyi siihen, että koko popula suuntaa kohti Brysseliä. Ratkaisua helpotti suuresti se, että lapsille oli tiedossa paikka…
Helpottunut olo! Vaalien jälkeen alkanut ja viikkoja jatkunut vatkaaminen EU-parlamenttiryhmän suhteen saatiin päätökseen. Suomen Kristillisdemokraatit ovat vuosia olleet EPP-ryhmän tarkkailijajäsenenä, ja sitä ennen oman mepin…
Olo on kuin ennen vanhaan numerolappua kiinnitellessä. Pientä kutinaa vatsanpohjassa, mieli pirteänä ja lihakset lämpiminä – no, ainakin siellä joskus jotain lihaksia on ollut 🙂…
Päivä oli piristävä! Naisten Kymppi innosti taas ennätysmäärän, yli 18 000 juoksijaa, kirmaamaan ympäri Helsinkiä ja nauttimaan tapahtuman monipuolisesta ohjelmasta. Meillä oli KD naisten kanssa…
KD:n vaalityö EU-vaaleissa on edennyt innostuneissa merkeissä. Keskiviikkoaamun näkymät suorastaan hivelivät puoluesihteerin silmiä. Monin paikoin vaalijulistetelineissä olivat ensimmäisenä laitettuna meidän agenttijoukkomme valmiina ”Tehtävään EU:ssa”. Lehdet,…
EU:n Itämeri-strategia esitellään kesäkuussa juuri eurovaalien jälkeen. Itämeren suojelupolitiikan on perustuttava laajempaan, monitieteellisempään ja tarkempaan tietoon ja osaamiseen, kuin pelkät kansalliset tutkimusyksiköt erikseen kykenevät tuottamaan.…