Loppuvuotta kohti maataloustukien maksatusaikataulut ovat alkaneet jälleen puhuttaa, mikä ei yllätä. Monille tiloille uusi maksuaikataulu aiheuttaa kassaan ongelman; millä maksaa laskut, kun raha tulee totuttua…
Maa- ja metsätalousministeriön johdolla on käyty läpi ELY-keskusten tietoon tulleiden kahden viime vuoden aikana investoineiden ja investoinnin aloittaneiden tai niitä suunnittelevien lihanauta- ja lypsykarjatilojen tilannetta…
– Kristillisdemokraateille ihmisten yhdenvertaisuus on kristillisen ihmiskuvan pohjalta arvojemme lähtökohta. Sen mukaan jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja korvaamaton yksilö. Ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin tavoite maa- ja metsätalousministerinä on kaksinkertaistaa Suomen elintarvikevienti. Essayah kertoo ensimmäisestä kesästään ministerinä KD-Lehden päätoimittaja Kristiina Kunnaksen haastattelussa. Haastattelu kuullaan tämän…
– Kristillisdemokraattien näkökulmasta Suomen yksi keskeisiä ongelmia on perheiden, lasten ja nuorten pahoinvointi ja syrjäytyminen sekä alhainen syntyvyys. Näistä seurauksena on yhä paheneva kestävyysvaje, korosti…
Kuopion torilla vappujuhlassa puhunut Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah pitää tärkeänä Itä-Suomen kasvuohjelmaa tulevaan hallitusohjelmaan. Hän painotti vappupuheessaan rakenteellisten uudistusten välttämättömyyttä niin työelämässä kuin sosiaaliturvassa, samoin…
– Tarve pitkäjänteiselle perhepolitiikalle ja perhemyönteiselle ilmapiirille on ollut pitkään jo huutava. Useat puheenvuorot ovat jopa lapsi- ja perhevihamielisiä. Kuitenkin huoltosuhde heikkenee heikkenemistään ja toisaalta…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah kannattaa yhden perusturvaetuuden selvittämistä sosiaaliturvauudistuksen seuraavana vaiheena. Sosiaaliturvakomitea julkaisi tänään välimietinnön, joka lähtee lausuntokierrokselle. Essayah on ollut Kristillisdemokraattien edustajana komiteassa,…
Kristillisdemokraatit lähtee eduskuntavaaleihin tunnuslauseella ”Järjen ääni”. KD:n puheenjohtaja Sari Essayah korosti, että kevään eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen suunnan – periikö nouseva sukupolvi kestävällä pohjalla olevan maan.…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kritisoi hallituspuolueita huonosta lainvalmistelusta ns. translain kohdalla. Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään mietinnön valmiiksi. Tämän lakiesityksen käsittely osoittaa selkeästi, että puoluekenttä…