Eduskunta kävi 29.9. lähetekeskustelun äitiyslain muuttamista koskevasta kansalaisaloitteesta. KD:n kansanedustajat puolustivat lapsen oikeutta sekä äitiin että isään sekä kritisoivat esityksen epäkohtia. Kansalaisaloitteella pyritään tuomaan suomalaiseen lainsäädäntöön…
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah pitää tärkeänä, että yleisen asumistuen piiriin siirtyville perheellisille opiskelijoille kompensoidaan tuen pienentyminen huoltajakorotuksen muodossa. Essayah puhui lauantaina Pohjois-Karjalan piirin 45-vuotisjuhlassa Pyhäselässä.…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah pitää tärkeänä, että Suomessa on tulevaisuudessakin mahdollista ansaita elantonsa päätoimisena perhetilan viljelijänä. Essayah puhui lauantaina Rautalammin Pestuumarkkinoilla. – Valitettavasti EU:n maatalouspolitiikka…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ihmettelee maan hallituksen ammatilliseen koulutukseen kohdistettujen rajujen säästöjen ajoittamista jo ensi vuodelle, vaikka reformilainsäädäntö tulee voimaan vasta vuoden 2018 alusta. Lahdessa…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii ns. pikavippejä koskevaan lainsäädäntöön muutosta siten, että todellinen vuosikorko yli 2000 euron luotoissa saisi olla enintään 35%. Pikavippiyritykset kiertävät…
Kemissä tiistaina puhunut KD:n puheenjohtaja Sari Essayah muistutti hallitusta Kristillisdemokraattien mallista työttömyysetuuden aktiivikäytössä. – Hallitus kaavailee ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentämistä porrastamalla sitä. Tämä on jo herättänyt…
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah esittää Turkin ja EU:n välisten viisumivapausneuvottelujen lopettamista. Hän muistuttaa esittäneensä jo keväällä kristillisdemokraattien kielteisen kannan asiaan eduskunnan Suuressa valiokunnassa. – Jo…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on valittu kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi Rio de Janeirossa olympialaisten alkamisen aattopäivänä 4.8. Hän on kahdeksas suomalainen kyseisessä tärkeässä urheilun luottamustehtävässä. –…
Iso-Britanian kansanäänestystä ja lopputulokseen johtaneita syitä on arvioitu monelta kannalta. Olisiko EU:ssa syytä katsoa peiliin ja pohtia, onko harjoitetulla politiikalla osansa Brexitissä? Itse olen…
– Ongelmat eivät vietä lomaa, siksi lapsiperheille pitää olla tarjolla matalan kynnyksen tukea myös lomakaudella, sanoo Sari Essayah, kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja puolueen tilaisuudessa Loviisassa keskiviikkona…