Joulun alla eduskunnassa oli lukuisia äänestyksiä, joissa on ollut kysymys koulutuksen ja opiskelijoiden tulevaisuudesta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistetut mittavat 190 miljoonan euron säästöt on ajoitettu taitamattomasti…
Eduskuntaan on perustettu uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Sen tarkoituksena on Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18. artiklan mukaisesti edistää mielipiteen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden toteutumista. Ryhmän toiminnan painopiste on…
Kristillisdemokraattien puoluevaltuustossa puhunut puolueen puheenjohtaja Sari Essayah vaati sote-uudistukseen valtakunnallista palvelulupausta. Kuntavaaleissa puolue haluaa tarjota inhimillisemmän otteen päätöksentekoon niin vanhustenhoitoon, lasten ja nuorten palveluihin kuin…
Kristillisdemokraattien puoluejohtaja kansanedustaja Sari Essayah ilmoitti Kangasalla olevansa käytettävissä kuntavaaliehdokkaaksi kotikunnassaan Lapinlahdella, Pohjois-Savossa. – Tulevalla valtuustokaudella tehdään merkittävimmät päätökset tulevaisuuden kunnan kannalta. Sote- ja maakuntauudistukset sekä…
Viime viikolla julkaistiin kansalaisaloite, jossa vaaditaan eutanasian sallimista Suomessa. Moni luulee, että eutanasiakeskustelussa on kyse vastentahtoisesti ylläpidettyjen elintoimintojen, ns. letkuissa pitämisen lopettamisesta. Potilas voi kuitenkin tänäkin…
Suomessa on harvoin koettu tilannetta, jossa lakiuudistus ohjaa vaalituloksen muodostumista. Ensi kevään kuntavaaleissa näin voi käydä, ja siksi suuret kuntapuolueet vaikenevat tarkoituksellisesti asiasta. Uudistuksen dramaattisuus…
Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah varoitti lähidemokratian romuttumisesta ja kunnallisen päätöksenteon keskittymisestä kuntalain uudistuksen myötä. Hän epäili, että suuret kuntapuolueet vaikenevat tarkoituksellisesti asiasta, sillä lakiuudistus mahdollistaa…
KD:n Etelä-Savon piirikokouksessa puhunut puolueen puheenjohtaja Sari Essayah patistaa hallitusta pikaisesti valmistelemaan terveysperusteisen sokeriveron käyttöönottoa makeisveron tilalle. – Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta tuli Kristillisdemokraattien jo aiemmin…
Keskustelu perhevapaajärjestelmän uudistamisesta ja sen myötä nykyisen kotihoidontuen romuttamisesta käy kuumana. Esimerkiksi Akavan johdossa oletetaan, että raju perhevapaauudistus olisi yksi avaimista naisten työllisyysasteen nostamiseksi. Ministeri…
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Essayah`n mukaan nykyinen kotihoidon tuki ja joustava hoitoraha ovat molemmat pienten lasten perheiden arkea helpottavia tukia, jotka mahdollistavat myös osa-aikatyön tekemisen.…