Viime päivien lentoliikenteen jumiutuminen Euroopassa ja tuhansien matkustajien kaaos on kuin metafora edelleen taloustaantuman kanssa painivan EU:n tilanteesta. Hetken jo luultiin näkymien kirkastuvan, vaan…
Europarlamentaarikko Sari Essayah Kristillisdemokraatit, EPP Puoluevaltuuston poliittinen katsaus 17.4.2010 Toimitettu puoluevaltuustolle kirjallisesti lentojen peruuntumisen vuoksi. Hyvät puoluevaltuuston jäsenet ja puoluejohto, Maailman finanssi- ja talouskriisin…
Hallitus patistelee nyt kansalaisia pidentämään työuriaan monella keinolla. Uusin esitys putkahti julkisuuteen viikonloppuna, kun hallitus kaavailee luopumista kokonaan yliopistojen pääsykokeista. Tarkoitus on nopeuttaa lukioista ja…
Suomessa olisi syytä kiinnittää huomiota ongelmiin, joita EU:n ulkopuolelta tuleville kansalaisille myönnettävän yhdistelmäluvan laajennettu soveltumisala aiheuttaa sosiaaliturvajärjestelmällemme. Asiaa koskevan direktiiviehdotuksen Suomen kannalta kriittiset pykälät ovat…
Euroopan parlamentissa ihmisoikeuksien julmat loukkaukset ja räjähtämisvaarassa olevat ruutitynnyrialueet eri puolilla maailmaa tuntuvat olevan lähempänä kuin koto-Suomessa. Jokaisella istuntoviikolla käsitellään aina muutamia kiireellisiä ihmisoikeusvetoomuksia ja…
Europarlamentaarikko Sari Essayah (kd, EPP) osallistui Strasbourgin täysistunnossa käytyyn keskusteluun EU:n arktisesta politiikasta. Kilpajuoksu arktisen alueen luonnonvaroista, kalastusalueista ja liikenneväylistä on käynnissä. – Arktinen alue tarvitsee kuitenkin…
Pari viikkoa sittenolin mukana EU:n Israel-valtuuskunnan matkalla Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Meitä oli reissussa kymmenkunta meppiä ja nelipäiväisen tiiviin vierailuohjelman aikana tapasimme varsin erilaisia tahoja…
Abortti on tragedia, joka lähes poikkeuksetta haavoittaa syvästi naista ja jättää painolastia vielä vuosikymmentenkin jälkeen kannettavaksi. Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen…
– Europehas delayed in its action to effectively help the Iranian people so far. I believe that a united policy overIranwould be the best way…
Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta. Olen vankasti sitä mieltä, että naisten…