Olo on kuin ennen vanhaan numerolappua kiinnitellessä. Pientä kutinaa vatsanpohjassa, mieli pirteänä ja lihakset lämpiminä – no, ainakin siellä joskus jotain lihaksia on ollut 🙂…
Päivä oli piristävä! Naisten Kymppi innosti taas ennätysmäärän, yli 18 000 juoksijaa, kirmaamaan ympäri Helsinkiä ja nauttimaan tapahtuman monipuolisesta ohjelmasta. Meillä oli KD naisten kanssa…
KD:n vaalityö EU-vaaleissa on edennyt innostuneissa merkeissä. Keskiviikkoaamun näkymät suorastaan hivelivät puoluesihteerin silmiä. Monin paikoin vaalijulistetelineissä olivat ensimmäisenä laitettuna meidän agenttijoukkomme valmiina ”Tehtävään EU:ssa”. Lehdet,…
EU:n Itämeri-strategia esitellään kesäkuussa juuri eurovaalien jälkeen. Itämeren suojelupolitiikan on perustuttava laajempaan, monitieteellisempään ja tarkempaan tietoon ja osaamiseen, kuin pelkät kansalliset tutkimusyksiköt erikseen kykenevät tuottamaan.…
EU:ssa valmisteilla oleva kuluttajansuojan uudistus on tyyppiesimerkki lainsäädännön harmonisoinnin nurjasta puolesta. Kun pyritään yhtenäistämään jäsenvaltioiden kirjavaa tasoa mm. palveluiden kohdalla, tarkoittaa se lähes poikkeuksetta heikennyksiä…
Euroopan komissio on direktiiviesityksellään perustamassa EU:n laajuisen siirtoelinrekisterin ja haluaa saada siirtoelimet jakoon kaikkien EU-maiden kesken. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esityksellä pyritään lisäksi parantamaan elinsiirtokirurgien…
Eduskunnan suuressa salissa esitelty valtioneuvoston selonteko Suomen EU-strategiasta on syvä pettymys. Linjaton liirumlaarum-paperi toistaa samaa eu-jargonia: onnistunut rauhanliike, yhtenäinen globaali toimija, maailman talouden vakauttaja ym.…
Suomi on yleensä kunnostautunut EU-säännösten pilkuntarkkana toimeenpanijana ja oikeana mallioppilaana. Nyt on pientä tervettä tottelemattomuutta ilmassa, kun aiomme aloittaa kesäkuun eurovaalien tulospalvelun EU-vaalisäännösten vastaisesti heti…
Edellinen lama oli kohtalokas lapsi- ja perhepolitiikalle. Sen hoitamiseen käytettiin nopeita leikkauksia ja voimakkaita säästötoimenpiteitä. Valtionosuuksia kunnille vähennettiin ja sen seurauksena henkilöstöä karsittiin neuvoloista, kouluterveydenhuollosta…
Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toimi kiitettävästi puuttumalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lainvastaiseen menettelyyn kehitysvammaisten tehohoidon rajoittamisessa. Kehitysvammaisille lapsille on annettu elvytyskieltoja, joista vanhemmat eivät…