Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta eri luontotyypeille. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut. Ehdotus voi johtaa…
Kristillisdemokraatit kannattavat raja-aidan rakentamista Suomen itärajalle, kiirehtivät projektia ja toivovat rahoitusta EU:n rajaturvallisuusrahastoista. Itärajalle pystytettävästä raja-aidasta etsitään parhaillaan eduskunnassa puolueiden kesken yhteistä säveltä, koska kyse…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa isovanhempien merkityksestä lastenlastensa elämässä ja toisaalta velkavetoisen talouspolitiikan ylisukupolvisista vaikutuksista. Essayah painottaa, että on etsittävä keinoja vahvistaa isovanhempien roolia lastenlastensa…
– Uusiutuvan energian direktiivi, Fit for 55, maankäytön hiiliasetus (Lulucf), kestävän rahoituksen taksonomia ja viimeisenä ennallistamisasetus ovat säännöksiä, joihin Marinin hallituksella tuntuu olevan suuri vaikeus…
Suomen energiapaletti on onneksi pidetty monipuolisena, emmekä ole seuranneet niitä ideologisia ja yksisilmäisiä polkuja, joille meitä osa puolueista on Suomessakin halunnut tyrkkiä, KD:n puheenjohtaja Sari…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on huolissaan energiakriisin vaikutuksista kulttuuri- ja liikunta-alan toimijoihin. Useissa kunnissa suunnitellaan parhaillaan liikuntatilojen sulkemista tai käyttöaikojen rajoittamista sähkön säästämiseksi. Kulttuurialan toimijat,…
Jätehuolto on siirtymässä hyvinvointialueille osana sote-uudistusta. Kristillisdemokraattien kansanedustajat Sari Essayah ja Peter Östman puuttuivat uudistuksen ongelmakohtiin. Jätehuollon järjestämisvastuun siirtyy kunnilta hyvinvointialueille osana sote-uudistusta kolmen vuoden…
Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut. Väkisinkin tulee mieleen, että jonkinlainen…
Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut. Väkisinkin tulee mieleen, että jonkinlainen…
Suomen päihdehoitojärjestelmä ei ole tuottanut kovin hyviä tuloksia verrattuna muihin Pohjoismaihin. Päihdekuolemat ovat pikemminkin itäblokin maiden tasolla ja haitoista juontuvat vuosittaiset kustannukset, noin 13 miljardia,…