Ajankohtaista

Blogi

  • Onnea äideille ja lykkyä perheille

    Näin äitienpäivänä on hyvä pohtia sitä, miten äitiyttä ja lasten parasta voidaan kehittää. Äiti- ja lapsiystävällinen yhteiskunta kun on enemmän kuin vain nipin-napin lakisääteisten palveluiden…

    Lue lisää →

  • Kasvupalvelut kaipaavat selkeyttä

    Maakuntauudistuksessa työllisyys- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Asia on jäänyt pahasti sote-keskustelun varjoon, vaikka kyseessä on koko kansantalouden kannalta aivan keskeisistä palveluista. Hallituksen sopima kasvupalveluiden…

    Lue lisää →

  • Lapset ja nuoret sote-maku-landiassa

    Maakunta- ja sote-uudistusta on tarkasteltu pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta. Toki se sektori valtaosassa kustannusten suhteen onkin, ja esimerkiksi ikäihmisten kohdalla sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteensovittaminen on keskeistä.…

    Lue lisää →

  • Ratkeaako soten solmut?

    Sote-uudistuksen puuttuva palanen eli perustuslakivaliokunnan noottien pohjalta uudistettu valinnanvapauslaki saapui vihdoin eduskuntaan.  Mikä sitten muuttui? Merkittävin muutos on julkisen puolen yhtiöittämispakon poistuminen; sosiaali- ja terveyspalvelut…

    Lue lisää →

  • Seuraavaksi sosiaaliturvan uudistus

    Sote- ja maakuntauudistusta koskevat lait ovat eduskunnassa kesken käsittelyn; eikä uudistuksen kivikkoisella polulla näytä juuri helpommalta tuoreimman valinnanvapaus-osion valmistuttua. Niinpä poliittisen keskustelun keskiöön puolueet ovat…

    Lue lisää →

  • Minne vie Saksan tie?

    Saksan vaaleja, kivuliaita hallitusneuvotteluja ja lopulta demareiden jäsenäänestystä seurattiin tarkoin joka puolella EU:ta. Kyse on Unionin suurimman talouden ja nettomaksajamaan hallitusohjelmasta, jonka linjaukset luovat askelmerkkejä…

    Lue lisää →

  • Riskinottoa sotella

    Sote-uudistuksen ennestäänkin kivikkoiselle valmistelupolulle tipahti viime viikolla varsinainen järkäle. EU-tuomioistuin nimittäin kumosi komission aiemman tulkinnan, jonka mukaan Slovakian terveydenhoitojärjestelmään ei sisältyisi taloudellista toimintaa Euroopan unionin…

    Lue lisää →

  • Unohtaako kasvupalvelut osatyökykyiset?

    Sote-keskustelu on lähes haudannut alleen maakunnille kaavaillun toisen merkittävän tehtävän, Suomen työllisyydenhoidon järjestämisen. Osana maakuntauudistusta työllisyys- ja yrityspalvelut nimittäin siirtyvät valtiolta maakuntien järjestämisvastuulle. Kasvupalveluiden allianssimalliksi…

    Lue lisää →

  • Porkkanaa aktivointiin

    Työllisyyden aktiivimalli on saanut osakseen arvostelua, ja osin ihan syystä. Suurin ongelma on, että työvoimapalveluita ja työmahdollisuuksia, joihin osallistumalla työtön voisi osittaa aktiivisuutensa, on varsin…

    Lue lisää →

  • Rahaliittoa pusketaan yhteisvastuisiin

    EU komissio antoi itsenäisyyspäivänä ehdotuksensa rahaliiton syventämiseksi aimo harppauksin. Monet EMU:n kehittämiseen tähtäävistä avauksista ovat Suomen kannalta vähintään haasteellisia, osa jopa vahingollisia. Komissiossa ajateltaneen EU:n…

    Lue lisää →