Eduskunta lähti kesätauolle sekavissa ja hämmentyneissä tunnelmissa. Hallitus melkein kaatui perussuomalaisten jakaantumiseen, hallituksen sorvaama sote-malli tyrmättiin perustuslakivaliokunnassa ja maakuntauudistus vähintään lykkääntyy. Näiden jäljiltä politiikan syksystä…
Hallituksen esitys EU:n arvopaperimarkkina-asetuksen toimenpanosta on kuumentanut eduskuntakeskustelun ja repii jo hallituspuolueiden rivejä. Keskustelussa on noussut huoli osakeomistuksen avoimuuden hylkäämisestä ja mahdollisuudesta veronkiertoon, kun suomalaisiin…
Kuntavaaleissa on kyse meille kaikille tärkeistä hyvinvointipalveluista ja kuntien elinvoimasta. Uudet valtuustot tulevat tekemään merkittävimmät päätökset tulevaisuuden kunnan kannalta. Kuntien tehtävät osin karsiutuvat ja vero-…
Suomalaisten kotitalouksien suurimmat kuluerät liittyvät tavalla tai toisella asumiseen. Asumismenojen kokonaisuutta on joskus vaikea hahmottaa, sillä kotitalouksien kukkaroon vaikuttavia päätöksiä tekevät niin valtio, kunnat kuin…
Eduskunta käy vielä ennen kuntavaaleja tarpeellisen välikysymyskeskustelun ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Ammatillinen koulutus on perinteisesti ollut laadukasta ja arvostettua Suomessa. Koulutuksen taso on kuitenkin vaarassa heikentyä…
Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua siitä, kuka lopulta maksaa kauppaketjun halpuuttamistempaukset. Kauppa väittää nipistävänsä alen katteistaan, mutta samanaikaisesti sisäänostajat painostavat maakunnissa vihannesviljelijöitä hinnanalennuksiin. Kauppaketjut…
Liikenneministeriö on ministeri Bernerin johdolla ajamassa kaikki liikenneväylät uuteen infrayhtiöön. Jatkossa teiden ylläpito ei enää tapahtuisi verovaroista, vaan käyttäjiltä perittävillä väylämaksuilla. Liikenneverkko yhtiö ei kuitenkaan…
Joulun alla eduskunnassa oli lukuisia äänestyksiä, joissa on ollut kysymys koulutuksen ja opiskelijoiden tulevaisuudesta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistetut mittavat 190 miljoonan euron säästöt on ajoitettu taitamattomasti…
Viime viikolla julkaistiin kansalaisaloite, jossa vaaditaan eutanasian sallimista Suomessa. Moni luulee, että eutanasiakeskustelussa on kyse vastentahtoisesti ylläpidettyjen elintoimintojen, ns. letkuissa pitämisen lopettamisesta. Potilas voi kuitenkin tänäkin…
Suomessa on harvoin koettu tilannetta, jossa lakiuudistus ohjaa vaalituloksen muodostumista. Ensi kevään kuntavaaleissa näin voi käydä, ja siksi suuret kuntapuolueet vaikenevat tarkoituksellisesti asiasta. Uudistuksen dramaattisuus…