Tuulikki Timgren-Lillukkamäki on 67-vuotias eläkkeellä oleva tekstiilitaiteilija, tuplaleski ja kuuden lapsen mummo Pusulasta. Hän on aiemmin toiminut KD:n valtuutettuna kotikunnassaan. Tuulikki on yksi Nelosen Farmi –sarjan kilpailijoista.
1. Tuulikki, muutit kesällä elämäntapaasi terveemmäksi Farmi-ohjelman nauhoitusten myötä. Millä konsteilla olet saanut painoa pois ja kuntoa nousemaan?
– Yksinkertaistin elämääni. Lopetin mässäämisen, makkaran ja valmisruokien syömisen. Syön nykyisin paljon kotimaisia juureksia ja ennen kaikkea syön vain aterialla, jonka katan pöytään.
2. Harrastitko nuorempana jotain urheilumuotoa?
– Kun olin lapsi kaikki liikkuivat. Hiihdin, juoksin, työnsin kuulaa ja hyppäsin korkeuttakin. Uitiin paljon ja pyöräiltiin pitkiä matkoja. Kuntoa nosti isän kanssa tehdyt metsätyöt.
3. Mitkä ovat sinulle nyt mieluisimmat ja luontevimmat tavat harrastaa liikuntaa? Miksi?
– Uinti on edelleen mieluisin urheilumuoto, mutta kävelen ja vähän jo juoksemistakin olen ottanut tavaksi. Kuntosalilla kävisin mielelläni, mutta sinne menemisen hinta nousee kohtuuttomaksi, koska lähimmälle kuntosalille on jo 20km ajamista. Haluan nähdä mihin kuntoon jo näinkin iäkäs rapakuntoinen nainen voi päästä!
4. Miten pudotetut kilot ja lisääntynyt fyysinen aktiivisuus ovat parantaneet elämänlaatuasi?
– Ehdottomasti olen kaikin tavoin virkeämpi. Saan enemmän aikaan, vaikka en ole ollut saamaton ennenkään. Kutominen ja lastenlasten kanssa puuhailu on mukavaa ja portaiden nouseminen ei enää hengästytä samalla tavalla kuin ennen.
5. Olet ottanut tavoitteeksesi osallistua toukokuun lopulla Helsingissä Naisten Kympille Sarin tiimissä. Onko sinulla jokin harjoitusohjelma, esimerkiksi välitavoitteita kunnon kohennukseen?
– Sellaista ei minulla vielä ole. Olen haaveillut, että joku kuntosali innostuisi sponsoroimaan niin, että saisin lihasvoimaa ja ohjausta. Samoin toivon, että joku urheilija neuvoisi juoksemisen saloja, sillä olen edelleen rutkasti ylipainoinen, enkä halua rikkoa paikkojani tyhmyyttäni.
6. Miten rohkaiset ikäihmisiä aloittamaan liikunnan, jos on erilaisia fyysisiä vaivoja ja kunto päässyt heikoksi?
– Tutuille ja ystäville kerron omasta elämänmuutoksestani ja korostan, että nyt on ryhdyttävä taisteluun, ettei meistä tule heikkoja ja huonosti liikkumaan pystyviä vanhuksia. Muistutan myös liukuesteiden käytöstä talvella, sillä kaatuminen ja siinä helposti tulevat murtumat tuhoavat kaiken. Itse pidän liukuesteitä myös kauppareissuilla. Juokseminen ei niillä onnistu, mutta kävely on turvallista. Pidän korkokengistä, mutta olen kaatunut riittävän monta kertaa ja siitä viisastunut.
7. Millä konsteilla mielestäsi sisällä tietokoneiden kanssa viihtyvät lapset ja nuoret saadaan ulos ja liikkumaan nykyistä paremmin?
– Esimerkillä. Itse sain pienet lapsenlapset pois koneelta kun ehdotin, että lähdetään yhdessä pihalle leikkimään.
8. Mitkä asiat elämässä tekevät sinusta onnellisen?
– Onni on tahtotila. Pitää olla kiitollinen siitä mitä on, eikä onneton siitä mitä ei ole. Jokaisen päivän aloitan rukoillen ja päätän kiittäen. 🙂
Lue Sarin liikuntavinkit Tuulikille alla olevasta komentista.

