Arvonlisäveron ns. vähäisen toiminnan alaraja putkahti vaalikeskusteluun, kun SDP julkisti vaalitäkynsä. On hyvä, että valtiovarainministeriössä on kelkka nyt kääntynyt, sillä vielä kesällä 2013, jolloin asiasta…
Vainojen uhrien muistopäivän tunnelmissa ei voi kuin ihmetellä kuinka juutalaisvastaisuus eli antisemitismi nostaa päätään monella eri suunnalla , jopa meillä Suomessa. Omaisuuden töhriminen ja uhkailu…
Koko maailmaa järkyttäneiden Ranskassa tapahtuneiden terroritekojen jälkeen Suomessakin käynnistyi keskustelu sanan- ja uskonnonvapauden törmäyskurssista. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaati jo twiitissään, että ”rikoslaissa oleva jumalanpilkka-pykälä…
Ensin Sari Essayah käveli – ja hurjaa vauhtia kävelikin. Vuonna 1993 hän oli todistetusti koko maapallon nopein naiskilpakävelijä, maailmanmestari. Nyt hän lenkkeilee taas samoilla…
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemässä lukiovertailussa kerrottiin arvonlisältään parhaimpien lukioiden olevan pienehköillä paikkakunnilla sijaitsevia pieniä tai keskisuuria opinahjoja kuten esimerkiksi oman maakuntamme Leppävirta. Tuskin on…
Kristillisdemokraattien entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Sari Essayah lähtee ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin Savo-Karjalan vaalipiirissä. Essayah vahvisti 10.10. Kuopiossa suostumuksensa ehdokkuudelleen Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan KD -piirien pyynnöstä.…
Perjantaina Läntisellä Uudellamaalla kampanjoinut europarlamentaarikko Sari Essayah (KD, EPP) on tyytyväinen siihen, että mielenkiinto EU-asioita kohtaan on viime vuosina kasvanut. Euroopan parlamentista on tullut kansalaisten…
MEP Sari Essayah calls on the Finnish Minister for Foreign Affairs to appeal to the Sudanese authorities to reverse Meriam Yehya Ibrahim Ishag’s death sentence.…
Europarlamentaarikko Sari Essayah vetoaa ulkoministeri Erkki Tuomiojaan, että Suomi pikaisesti lähettää kannanoton Sudaniin, jotta 27-vuotiaan Meriam Yehya Ibrahim Ishagin tuomio perutaan. Viime viikolla sudanilainen tuomioistuin…
Ahkerana tunnettu selkeäsanainen Sari Essayah tuntee mm. Lähi-idän faktat ja osaa tulkita niitä luotettavan asiantuntevasti. Rony Smolar toimittaja, kirjailija, yrittäjä Helsinki