Olemme Sarin kanssa matkanneet monella polulla. Hänen kanssaan on ollut aina helppo keskustella, sillä positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen on aina katsonut eteenpäin. Se on miellyttänyt…
Sari Essayah on laskentaekonomi. Hän pystyy saamaan selvän Euroopan ajoittain sekavastakin taloudesta ja tekemään Suomen kannalta edullisia ehdotuksia. Sari on myös kävelijä, mutta hän ei…
Viiden vuoden ajan olen ajanut meidän suomalaisten etua Euroopassa. Olen luonut verkostoja ja oppinut tuntemaan erilaiset vaikuttamistavat. Olen kokenut hyväksi työn parlamentin suurimman ja vaikutusvaltaisimman…
KD on julkaissut eurovaalitavoitteensa viittomakielellä, katso video: TÄÄLTÄ. KD Naisten aktiivi Hanna Paulanto viittoo puolueen EU-tavoitteet. Tutustu samalla myös puolueen kaikkiin eurovaalitavoitteisiin ja ohjelmaan. Helsingin…
Ketä äänestäisin? Minulle valinta on hyvin helppo, annan ääneni ihmiselle, jonka tunnen ja johon luotan. Olen vakuuttunut Sarin rehellisyydestä ja vilpittömyydestä sekä siitä henkisestä, eettisestä…
Sari on erittäin aktiivinen ja loistava meppi, on omakohtaista kokemusta. Heikki Salmela Yritysjohtaja
Harjavallan Hunajahölkkä sai kolme sisarusta liittymään Sarin juoksutiimiin. Inkeri Vapalahti, Sari Essayah, Soili Korpela ja Siiri Toivonen lähtivät matkaan iloisin hymyin ja kuivin vaattein, mutta…
Sarissa on vaikuttavuutta. Olen ollut jo jonkin aikaa mukana niin kansallisissa, kuin kansainvälisissä poliittisissa vaikuttajapiireissä. Tämän olen ymmärtänyt: Jotta voi Euroopan parlamentissa vaikuttaa, saada aikaan…
Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan ainut suomalainen varsinainen jäsen Sari Essayah alleviivasi EU-vaikuttamisen osuutta suomalaisen työelämän kannalta puhuessaan vappuna Kuopion ja Suonenjoen toreilla Pohjois-Savossa.…
Tunnen Sarin ja mielestäni hän on paras ehdokas EU:hun. Sari on älykäs, hyvämuistinen ja hahmottaa kokonaisuuksia sekä osaa käydä suoraan asian ytimeen. Sarilla on arvot…