Iso-Britanian kansanäänestystä ja lopputulokseen johtaneita syitä on arvioitu monelta kannalta. Olisiko EU:ssa syytä katsoa peiliin ja pohtia, onko harjoitetulla politiikalla osansa Brexitissä? Itse olen…
Juuri ennen istuntotaukoa eduskunta sai käsiteltäväkseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Siinä on lueteltu 15 painopistettä, joissa kaikissa korostuu Suomen halu edistää vakautta niin lähialueilla kuin…
– Globaalia toimintaympäristöä kuvatessa selonteko nostaa esille useita kannatettavia linjauksia mm. kestävää kehitystä, ihmisoikeuksia, rauhanvälitystä ja sääntöperusteisuutta. Hallituksen on pohdittava, onko sillä riittäviä panostuksia ja…
– Ongelmat eivät vietä lomaa, siksi lapsiperheille pitää olla tarjolla matalan kynnyksen tukea myös lomakaudella, sanoo Sari Essayah, kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja puolueen tilaisuudessa Loviisassa keskiviikkona…
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa maaseudun maksuvalmiuskriisin heijastevaikutuksista. – Maksuvalmiuskriisi kertaantuu, kun esimerkiksi koneurakoitsijat odottavat, milloin viljelijät pystyvät maksamaan heille tehdyistä töistä. Muun tuskan päälle…
Kansanedustaja, kilpakävelyn maailman ja Euroopan mestari Sari Essayah on yksi kahdeksasta uudesta Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsenehdokkaasta. KOK:n johtokunta on tänään ehdottanut KOK:n yleiskokoukselle kahdeksan uuden…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vaatii hallitukselta sekä kansallisia että EU-tason toimenpiteitä Microsoft Mobilen irtisanotuille työntekijöille. Yhtiön toiminnan loppuminen vie Suomessa työpaikan noin 1 350 työntekijältä,…
Keskustan eduskuntaryhmän kanta ratkaisi sen, että jatkossa vähittäiskaupoissa myydään nelosolutta, vahvoja lonkeroita ja limuviinoja. Samalla Alkojen myyntiaikaa jatketaan iltayhdeksään ja ulkomainen nettikauppakin oltaneen täysin vapauttamassa.…
Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah kritisoi Riihimäellä hallituksen EU-linjauksia. Hän muistutti, että KD kannattaa sääntöperusteista, markkinakuriin perustuvaa ja hajautettua talous- ja rahaliitto EMU:a vastakohtana keskitetysti ohjatulle…
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Essayah`n mielestä Suomen on torjuttava Euroopan komission esitys turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen vakiinnuttamisesta ja isoista sakkomaksuista. – Pakkokiintiöt ja rangaistusmaksut ovat vastoin EU:n…