Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah epäilee julkisten palvelujen yhtiöittämislinjauksen vaikeuttavan koko sote-uudistuksen etenemistä. Kuopion torilla vapputilaisuudessa puhuneen Essayah´n mielestä yhtiöittäminen ei helpota etenkään kaukana keskuksista…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah epäilee julkisten palvelujen yhtiöittämislinjauksen vaikeuttavan koko sote -uudistuksen etenemistä. Essayah’n mukaan yhtiöittämispakko herättää suuren määrän kysymyksiä, joihin ei ole ehditty…
– Äidin toipumisaika on edelleen säilytettävä perhevapaissa, sanoo Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah. Hän viittaa kannanotollaan SAK:n torstaina 21.4. ehdottamaan perhevapaamalliin, jossa poistettaisiin heti vauvan…
Kansanedustaja Sari Essayah (kd.) vaatii, että liikenteen tulevaisuudesta päätetään parlamentaarisesti. Hallituksen aloite väyläverkon yhtiöittämisestä ja liikenteen rahoituksen muuttamisesta on niin suuri uudistus, ettei sitä voi…
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah´n mielestä liikenneministeri Bernerin esittämät muutokset taksiliikenteeseen uhkaavat jättää syrjäseutujen asukkaat ilman luotettavia kuljetuspalveluita. – Taksiliikenteen sääntelyn purkaminen lisää mahdollisesti palveluiden tarjontaa…
– Annamme hallitukselle tällä kertaa myönteistä palautetta oikeansuuntaisista esityksistä, sillä painopiste työllisyyspaketissa on aivan oikea. On viisautta tukea pienten ja keskisuurten yritysten kykyä työllistää. Olemme täysin…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah patistaa hallitusta huolehtimaan opiskeluterveydenhuollon kattavasta ja laadukkaasta toteutuksesta sote-uudistuksessa. – Opiskeluterveydenhuollon tulee edelleen olla keskeinen osa perusterveydenhuoltoa. Kaikki opiskelijat tavoittavalla…
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah patistaa hallitusta suuntaamaan maatilan investointitukea myös biokaasulaitoksiin. Puheissaan Savo-Karjalan KD-piirien kevätkokouksissa Kaavilla ja Outokummussa hän totesi, että maatalous on niin…
Kristillisdemokraatit esittävät oman kannustavan opintotukimallin, joka mahdollistaa opiskelun jopa pelkällä opintotuella ilman lainaa. Siinä ehdotetaan, että opintorahaa maksetaan kertyvien opintopisteiden mukaan. – KD jatkaa rakentavien…
Kansainvälisen veronkierron rumat kasvot paljastuivat kun panamalaisen Mossack Fonseca -yhtiön kautta tapahtuneen verovälttely ja omaisuuden piilottelu tuli julkisuuteen. Suomen hallituksen avainministerit ovat tuominneet veronkierron kovin…