Kansainvälisen veronkierron rumat kasvot paljastuivat, kun panamalaisen Mossack Fonseca -yhtiön kautta tapahtuneen verovälttely ja omaisuuden piilottelu tuli julkisuuteen. Suomen hallituksen avainministerit ovat tuominneet veronkierron kovin sanankääntein,…
Luonnonvarojen säästäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta on synnyttänyt tarpeen uudelleen käyttää ja säilyttää resurssit ja materiaalit taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuote suunnitellaan jo lähtökohtaisesti niin, että raaka-aineita…
Perustulokokeilun eri malleja selvittänyt työryhmä suosittaa kokeiluun ns. osittaisen perustulon mallia, jossa 550 euron päälle rakentuvat syyperusteiset etuudet. Eläkeläiset on tarkoitus jättää kokeilun ulkopuolelle. Esitetyn…
Kristillisdemokraattien kaksi lakialoitetta liikennebiokaasun edistämiseksi ovat tänään lähetekeskustelussa eduskunnan täysistunnossa. Liikennebiokaasu ei elinkaaritarkastelussa tuota hiilidioksidipäästöjä, mutta tätä ei ole otettu huomioon autoverossa eikä ajoneuvoverossa, jotka…
Perustulokokeilun eri malleja selvittänyt työryhmä suosittaa kokeiluun ns. osittaisen perustulon mallia, jossa 550 euron päälle rakentuu syyperusteiset etuudet. Eläkeläiset on tarkoitus jättää kokeilun ulkopuolelle. –…
Belgian terroriteot ja Suomessa keskusteluun noussut lapsiin kohdistuva rasismi eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkipäätä luulisi. Molemmat ilmiöt purkautuvat samasta syvyyden lähteestä, jossa kanssaihmisellä…
Kaakkois-Suomen KD:n koulutuspäivässä Imatralla vieraillut Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Sari Essayah torjuu ajatuksen lapsilisien verotuksesta. – Lapsilisien verotus on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan nousemassa esille hallituksen…
Hallitus aikoo karsia kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita muun muassa byrokratiaa keventämällä ja hallintoa joustavoittamalla. Nämä tavoitteet ovat itsessään kannatettavia, mutta pettymys oli melkoinen kun…
Nainen heitti kolikon toivomuslähteeseen ja toivoi: ei ruoanlaittoa, ei siivoamista, ei lasten kiukuttelua, ei vastuuta mistään… meni hetki ja nainen muuttui; mieheksi! Vitsi taitaa olla…
Kansanedustajat Sari Essayah ja Peter Östman vaativat, että hallitus ryhtyy erityistoimiin, joilla pelastetaan maatalousyrittäjien edellytykset jatkaa toimintaansa siltä osin kun se johtuu tukien maksatusten kohtuuttomasta…